lauantai 23. lokakuuta 2021

Kohtalon kysymys - miksi olisimme menossa eu-sotajoukkoihin?

 

Kohtalon kysymys - miksi olisimme menossa eu-sotajoukkoihin?


Suomen ei ole syytä sekaantua kolmansien asioihin - varsinkaan asein, kuin vain YK' n rauhanturvaajina, josta voimme olla pieni suuri suurvalta! |1

Meidän tie omaan turvallisuuteen on tarjota "hyviä palveluksia" |2 puolueettomalta neuvottelupöydältä vaikkapa kolmikolle - Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat.

Olemme nyt tekemässä toisen raskaan virheen [ ~ https://yle.fi/uutiset/3-12155915 - ] - otsikoituna: "Suomi on mukana Saksan aloitteessa EU:n taisteluosastojen vahvistamiseksi – puolustusministeri: Pettymys, ettei niitä ole käytetty vielä kertaakaan"

- osallistumisen sellaisten sotajoukkojen perussiemeneen, jonka taistelutantereet ovat jossain aivan muualla kuin Suomen rajoilla.

Ensimmäinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen virheemme oli allekirjoittaa Puolustusvoimiemme myötä Nato-Isäntämaa pöytäkirjan [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/02/nato-isantamaa-mou-poytakirja.html - ], jossa ainoa valopilkku on sen kuuden kuukauden irtisanomisaika!

--
Siemen EU-sotajoukoista on nyt syntymässä?

EU haikailee omista sotavoimista |3, sillä amerikkalaiset ydinaseet joissain EU-maissa ja Turkissa (Nato-jäsen) ovat se suurin uhka eurooppalaiselle rauhankehitykselle |4 - nuo us-ydinaseet pitäisi saada poistettua.

Meillä ei ole varaa unohtaa, että Euroopan suurin valtio on Venäjä - niin pinta-alana kuin asukaslukuna. Eikä tässä vielä kaikki - vaan Venäjä on se toinen ydinasesuurvalta (myös lyhyemmän kantaman ydinasein!), kunnes Kiina nousee Venäjän rinnalle - yhdessä - kolmanneksi.

--
EU on talousjättiläinen,

.. mutta muutoin maho toimija puhuttaessa maailmallisista sodista, joissa lähinnä US on kunnostautunut viimeisinä vuosikymmeninä - sotien aina kaukana omilta rajoilta - vieraiden alueilla. Tätäkö myös EU lopulta haikailee - silti ajattelemattomasti toivoen atlanttista yhteistyötä sotimisen tantereelle. Katso tässä kohdin Afganistan, sota jonka Yhdysvallat hävisi [ ~ https://www.tiede.fi/keskustelu/84016/afganistan-2001-sota-jonka-usa-havisi - ]

--
Eurooppalainen rauhankehitys

Tie kohden kehittyvää ja aivan uudisti ajattelevaa Eurooppaa syntyy yhdessä Venäjän kanssa. Nokkelimmat ovat hoksanneet Euroopan jatkuvan VenäjänUralille ja Volgan mutkille. Venäjän on ollut usein se muuri, joka on pysäyttänyt asialaiset villilaumat - tosin mongolit pääsivät jopa Wienin porteille - kuten turkkilaisetkin.

Viimeisin sota Euroopassa oli II Maailmansota johon osallistuimme aktiivisesti Saksan kolmannen valtakunnan "aseveljenä" - de facto osapuolena. Oli ajatus Suur-Suomesta. Löimme kirveemme kiveen, mutta säilytimme itsenäisyyden- joka nyttemmin on luovutettu perustuslakia myöten EU-Brysselin alaisuuteen; katso Puolan dilemma ~ https://yle.fi/uutiset/3-12134173 - .

..
Saksa jos mikä tietää mitä on tuhoamissota venäläisten kanssa -

Saksan Itärintama (1941-45), johon mekin osallistuimme, oli läntisen maailman katastrofi, joka toi Neuvostoliiton generalissimus Josif Stalinin Berliiniin, ja joka yhdisti kremlistisin tavoin slaavit, joiden EU-kippurointi näkyy edelleen Unkarina ja jälleen Puolana.

..
Varsovan liitto hajosi, ja samassa yhteydessä piti hajottaa Nato,

.. joka oli ensin luotu vastavoimaksi itäistä kommunismia vastaan - kommunismin pelon pohjilta, puhuttiin 'mccarthyismista'.

Nyt puhutaan EU' n halusta sekaantua maailmalle (jälleen kommunismin leviämisen pelkona? |5) - myös asein (Afrikka, jonka eurooppalaisesta kolonisaation ~ https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008346325.html - ikeestä afrikkalaiset vapautuivat vasta noin 60 vuotta sitten (!)) - kriisinhallintana, joka on suomennettuna sotaa sekin. Se tie on EU-Euroopan vakavan virheen tie.

--
Suomi on erikoisasemassa - meidän ei ole sotkeutuminen vieraiden omiin sisäisiin asioihin!

Me sijaitsemme mahdollisella taistelualustalla,

.. jonka vieressä ovat maailman eräät tuhoavimmista ydinaseista - Kuolan niemimaan viimeisen iskun Borei-strategisten ydinsukellusveneiden tukikohdat. Tämän vuoksi US/Nato käy liki vuosittain harjoittelemassa Lapissamme, ja tämä ei ole jäänyt Venäjältä huomaamatta. Tässä kohdin on iduillaan meille kohtalo, joka siivitti meidät jo ensimmäisen kerran vuonna 1941 suurtappioon Jatkosotana.

Me voimme olla vain diplomaattinen hienotunteisuus kaikkiin ilman suuntiin - emmekä voi olla vastakkain asettelevassa |6 informaatiosodassa mukana -

.. kuin vain omalla ajatusmaailmalla, jossa emme näyki, noki emmekä nälvi vieraita, koska meidän yhteiskunta on omamme ja muiden taas heidän omiaan - meillä ei ole varaa olla opettaja, kuten USA sotineimpana valtiona maailmassa |7, joka haluaa opastaa vaikka väkisin eri tavoin toimivia yhteiskuntia omaansa, vaikka he eivät sitä edes haluaisi!

Suomen voima on olla tahdikas toimija täältä idän ja lännen vedenjakajalta!
.

jtk
.
|4 Mikäli amerikkalaiset ydinaseet poistuvat koko Euroopasta - on varmaa, että Kreml vähentää omien lyhyemmän matkan ydinaseita juuri muuta Eurooppaa eli paljolti EU-Eurooppaa vastaan - se jos mikä olisi oikeaa liennytystä!

...
43619

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti