torstai 5. toukokuuta 2011

Lujin yhteenkuuluvuus syntyy kurista!

Mitä yhteistä on/oli vapaamuurareilla, al-Qaidalla, HIFK-faneilla, persuilla, SS:llä ja maataloustuottajilla? Hyvin raflaavassa verrannossa huomaamme yhdistäväksi tekijäksi samankaltaisuuden, erikseen kussakin ryhmässä. Ihmiset hakevat yhteenkuuluvuutta yhteisten etujen, tavoitteiden ja menestyksen saavuttamiseksi.

Olemme reviiritaistelijoita ja tuemme yhdenvertaisuuspyrkimyksiä tavallansa kussakin ryhmätoiminnassa – oli se sitten laillista, kunniakasta, laitonta tai kunniatonta *]. Yhteisesti voidaan kuitenkin sanoa, että samankaltaisuus yhdistää ryhmässä.
...


[C04102005  - Suomi ja maailma on täynnä veljespiireistä salaseuroihin saakka ryhmittymiä, joíssa samankaltaiset hakevat hyväksyntää ja tarpeelliseksi tuntemisen oloa, toinen toisistaan. Pelkästään Suomessa on kymmeniä tuhansia eri yhdistyksiä ajamassa tarkkaan säädetyn kurssin mukaisesti yhteisönsä etuja ja hyödyntavoittelua.

Osa on yhteismitallisia ja osa puhtaan itsekkäitä rahantekomasinoita epäsuoralla tavalla. Vapaaehtoinen yhdistyksellisyys on ihmisille kokoontumisen tyydytys; entisaikojen poliittinen yhteisöllisyys on kadonnut aatteettomuuden vuoksi.

Mikä saa ihmisen blokkiutumaan?
Jokainen ihminen kuuluu johonkin ryhmään, jos ei viralliseen yhdistykseen, niin vähintään juuri siihen omaan "kuppikuntaan", joka kokoontuu kivijalkapubissa tai sitten jossain epävirallisessa merenrantakalastus-tempauksessa. Meillä jokaisella on lisäksi se paras ystävä -mentaliteetti ylläpitämässä omaa piskuista yhteenkuuluvuusryhmäämme.

Nykymodernisaation markkinahenkisessä "humans push out" -systeemissä tehdään kovalla vauhdilla tyytymättömiä kansalaisia neljännesvuosirahantasaus ja -jako mentaliteetissa. Silmitön taseanalyysi- ja tulosimprovisointinäytelmät hiovat juustohöylällä humaanin vaikutuksen tuotantokoneistosta olemattomiin.

Orwellin automatisoitu tuotantokoneisto ei lakkoile ja sillä voi teetättää 24 tunnin päiviä ilman nurinoita ja kahvitaukoja. Ihmisillä kuitenkin tulisi olla aina se oleellisin: yhteisöllisyys, työnteko ja hyväksyntä osallistumisesta.


Veljes/ sisarjärjestöt valvovat etujansa kilpaa yhteiskunnan hitaan,
mutta valvojiltaan inhimillisen byrokratiajärjestelmän kanssa. Valtio ja kunnat koettavat keksiä tekemistä ja yhteenkuuluvuutta demokratian tasapäistämisen ja tulontasauksen periaatteilla. Samalla tuotantokoneisto hakee omistajilleen osinkoa ja päätösvaltaa yli rajojen ulottuvassa kilpailussa.

Rahankierto on globaalia ja työtä tekevä jää paitsioon, koska työpaikka siirtyy nopeammin kuin paikallisbussi lähiössä. Mainosta siteeraten: "Minne ne työpaikat menneet on - voitontavoittelu ne halpapalkkamaihin vienyt on" – nyt jyrää maailmanlaajuinen työn uudelleenjaon taistelu!

Vastavoimana mille tahansa epäkohdalle on perustettu yhdistys tai järjestö äänihuutotorveksi kirkumaan epäoikeudenmukaisuutta jotain asiaa tai ihmisryhmää kohtaan. Suo siellä, vetelä täällä: aina huutaessasi epäkohtaa, on se jotain vastaan.

Yhteisöllisesti on vaikea löytää kaikkien hyväksymää julkipuhetta; poliitikko on siinä kylläkin mestari, koska vaalitilaisuudessa sanat asetellaan kuulijoiden mukaan sisällyksettömäksi sanahelinäpuuroksi, mutta kauniisti artikuloiden :-)


Miten kitketään yli rajojen ja reviirien toimiva talousrikollisuus?
Meneillään on varsin luotettava huhu talouselämää laajasti koskettelevasta yli rajojen yhteenliittymästä, jossa tavoitteena olisi rehottavan kähminnän, tasepuoskaroinnin, suoranaisen huijauksen ja vero- yms. kikkailujen eliminointi.


Globaalissa kaupankäynnissä lopulta parhaat tulokset tuottavat luottamus,
tiukasti sovitut menettelytavat sekä selkeä ja toteutukseen ulottuva kaikkia koskeva sanktiointi. Mikäli yhteenkuuluvuusajattelu kykenee hyväksymään nuo ajatukset, olisi mahdollisuus toimivaan systeemiin.

Varjopuolena asialle on se, että aina syntyy mille tahansa ryhmälle vastavoima, joka haluaa nähdä asiat tavallansa. Sota on valmis?


*]
Laiton ja kunniaton – riippuu kussakin toimintamaassa vallitsevista laeista, tavoista, kulttuureista, kielestä ja historiasta – maassa maan tavalla. toisissa maissa on kuolemantuomio ja toisissa taas ei.

SS = Schutzstaffel, voidaan tietyin osin verrannollistaa ja nykyaikaistaa tiukan yhteenkuuluvuuden amerikkalaiseen taisteluryhmään SEAL, jotka olivat väitetyn Osama bin Ladenin murhan takana.


Ilkka Luoma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti